Verkossa tapahtuu paljon kohtaamisia. Uusia ihmisiä, joista ei alussa tiedä mitään, mutta joista voi tulla ajan myötä todella tärkeitä tavalla tai toisella.
Osallistuin eilen SomeTime2010 tapahtumaan kohdaten kasvotusten ihmisiä, joista osan tunsin ennestään, mutta joista monet näin vasta ensi kertaa kasvotusten. Olemme puhuneet verkossa (Twitter, Qaiku, Facebook) monenlaisista asioista maan ja taivaan välillä. Olemme löytäneet yhteisiä kiinnostuksenkohteita; asioita, joiden eteen haluamme tehdä jotain. Olen saanut kohdata ihmisiä, joilta voin koska tahansa kysyä neuvoa asioissta, jotka ovat minulle outoja. Ja ihmisiä, jotka uskaltavat kysyä minulta erilaisia asioita,
Olen myös saanut kohdata ihmisiä, joilta olen saanut hyödyllisiä vinkkejä ihan työtäni ajatellen. Ja niitä tulevia ajatuksiani ajatellen. Uskonpa, että näissä ihmisissä on myös tulevia yhteistyökumppaneita, kun uudet palvelut kutsuvat…
Ole rohkea kohtaamaan ihminen. Ole aito, välittävä ihminen! Myös yritysmaailman on tärkeä muistaa, että verkossa kohtaavat aina ihmiset; yksityisesti tai yrityksen / yhteisön edustajana, mutta aina ihmiset. Kohtaaminen on arvokas asia!




Hei muori, oli mukava katsoa Tuijan haastattelu sinusta. Seurasin kotoa tapahtumaa joten kokemus jää erilaiseksi.
Sinulla on mahtava idea seniorien tukemisesta. Olin jo aiemminkin aatellut että asuisitpa lähempänä niin pyytäisin kotikoneelle, mutta nyt en viitti kun mulla on oma poika ICT opiskelija ja perin hänen vanhat koneet niin hän tuntee ne parhaiten. Mutta juuri tuollaista aikuista tarvitaan auttamaan ettei aina nuoria poikia (niin mukavia kun ovatkin).
Toivotan hyvää jatkoa. Kohtaamisesta olen ihan samaa mieltä mitä tuossa kirjoitit yllä. Jatketaan..
Kiitos Heli ja kiitos Tuija! Olen itsekin seurannut muutamia tapahtumia etänä. Se on parempi vaihtoehto kuin olla kokonaan pois, mutta fiilikset eivät koskaan välity täysillä etäosallistujille.
Teen tällä hetkellä työtä vähän kahtiajakoisesti: nuorten auttamista verkon kautta ym. ja senioreiden ohjaamista verkon tiellä. Jatkossa pääpainopisteeksi ovat tulossa seniorit. Asian merkeissä on alkuvaiheessa Isoja asioita. Nyt täytyy löytää oikeat yhteistyökumppanit ja rahoitus. Mutta, kaikki on mahdollista sille, joka uskoo asiaansa!
Nuoret pojat ovat mukavia, mutta tahtoo olla, että monella ei se kärsivällisyys oikein tahdo riittää, jos asia ei heti mene perille. Tai, jos rohkeus tehdä itse asioita ei ole tarpeeksi suuri, moni nuori ei oikein ymmärrä, miksi toinen ei uskalla. Siksi iästä on tässä asiassa hyöytyä
Kiitos toivotuksista. Kuka tietää, vaikka kyselisin sinua jossain vaiheessa mukaan tuohon Isoon asiaan. Aika näyttää.